miksi

kannattaa testata?

Tietoturva on jatkuvaa uusiin uhkiin varautumista. Kun haavoittuvuuskohdat tilkitään ajoissa, pienenee myös mahdollinen hyökkäyspinta-ala.

Tietoturva koskettaa ihan jokaista yritystä alasta ja yhteisön koosta riippumatta. Se, että yrityksen omat ja asiakkaiden tiedot ovat suojattuna ja turvassa, luo niin yrityksen työntekijöille kuin yhteistyökumppaneillekin luottamusta ja mielenrauhaa. Tietomurtojen ennaltaehkäisy tulee myös huomattavasti edullisemmaksi kuin virheiden paikkailu jälkikäteen.

Tiedätkö, mikä on yritysten suurin tietoturvariski?

Tutkimusten mukaan yli puolet tietovuodoista aiheutuu työntekijän virheestä. Heikoin lenkki on siis ihminen ja suurin tietoturvariski inhimillinen erhe teknologian sijaan. Etätyön yleistyminen ja erilaisten etätyövälineiden ja tiedostonjakopalveluiden käyttö lisää tietoturvariskejä entisestään – etenkin jos ne otetaan käyttöön hallitsemattomasti.

Tietoturvaohjelmistot eivät siis yksin riitä, vaan lisäksi henkilöstölle on tarjottava perusteellista tietoturvaohjeistusta niin laitteiden ja ohjelmistojen käytöstä kuin verkkoympäristössä tietojen jakamisesta.

Houkutteleva takaovi yrityksen tietokantoihin

Parhaillaan Internetiin on kytkettynä yli 20 miljardia laitetta, ja määrä kasvaa huimaa vauhtia. Kun yhä useampi laite liitetään verkkoon, mahdollistuu myös niiden hallinnoiminen etänä. Nettiin kytketyt arjen koneistot aina tulostimista kahvinkeittimiin ja autoihin voivat toimia siten houkuttelevina takaovina yrityksen tietokantoihin, ja ne pystytään valjastamaan myös palvelunestohyökkäyksiin. Ja mitä enemmän tietoturvapuutteisia laitteita tuodaan verkkoon, sitä enemmän kärsii myös verkon käytettävyys ja tietoturva.